Daniyal Khan

Olen pelannut videopelejä jo ennen kuin osasin kunnolla sitoa kengännauhani, mikä saattaa selittää, miksi osaan tehdä täydellisen gankin mid-lanella Dota 2:ssa, mutta kompastun edelleen kengännauhoihini silloin tällöin. Yli 12 000 tunnilla Dota 2:ssa olen todennäköisesti käyttänyt enemmän aikaa Ancientin puolustamiseen kuin mihinkään, mitä voisi kutsua "tuottavaksi" – ellei sitten lasketa, että tiimille selittäminen, miksi "mid or feed" on validi strategia, on tuottavaa.

Kun en heitä loitsuja tai käytä miekkaa Assassin’s Creedissä (haluan uskoa, että olisin hyvä salamurhaaja toisessa elämässä), yritän todennäköisesti pelastaa tiimini Fortnite-pelissä tai pelata nopean padel-ottelun tasapainottaakseni kaikki ne tunnit näytön edessä.

Kirjoittaminen videopeleistä oli luonnollinen uravalinta – jonkunhan pitää varmistaa, että Dotan pelaajat saavat edustusta. Viimeisen vuosikymmenen aikana olen kirjoittanut lähes 10 000 artikkelia joillekin pelijournalismin suurimmista nimistä käsitellen kaikkea metamuutoksista siihen ikuiseen mysteeriin, miksi tukipelaajani unohtaa aina ostaa wardeja.

Kun en kirjoita, pelaa tai huuda näytölle, katson yleensä animea ja haaveilen elämästä, jossa respawnit olisivat todellisia.